
Kuka olen
​
Olen haaveilija ja samaan aikaan tekijä. Olen kiinnostunut uusista tavoista ymmärtää ja tehdä liiketoimintaa. Inhimilliset, eetiset ja kestävät arvot ovat minulle tärkeitä. Se, että päädyin gradussani tutkimaan DEI-aiheita, ei ollut pelkkää sattumaa, vaan uskon, että oma taustani monimuotoisuuksien kanssa auttoi minua valitsemaan kyseisen aihe-alueen. ​Olen yksinhuoltajaäiti ja rakastan skeittaamista poikani kanssa. Elämässäni olen saanut kokea monikulttuurillisuutta niin perhepiirissä kuin asuinpaikkojenkin suhteen. Olen asunut eri maissa ja kaupungeissa ja puhun nykyisin neljää kieltä sujuvasti. Viihdyn kun ympärillä on monimuotoisuutta, koen sellaisen ympäristön rikastuttavan elämää.​
​Olen erikoistunut inklusiivisten työpaikkaratkaisujen kehittämiseen, yrityskulttuurin parantamiseen ja strategisen liiketoiminnan kasvun edistämiseen DEI-aloitteiden avulla. Olen kehittänyt Maiwin Solutionsin DEI-kyselyn, joka toteutettiin menestyksekkäästi Lyyti Oy: llä, ja teen yhteistyötä Gantsi Consulting Oy: n kanssa. Olen vastannut nopeasti kasvavien yritysten monikanavaisesta asiakaspalvelusta, parantaen palvelun tehokkuutta ja tukien brändin kasvua. Osaamistani ovat myös sosiaalisen median markkinointi, B2B-myynti ja liiketoimintamallinnus start-up-yrityksille. Koulutukseltani olen maisteri Johtaminen, strategia ja organisaatiot ( painopisteenä HR) ja sivuaineena markkinointi ja kulttuurienvälinen viestintä. Akateemisiin töihini kuuluu kandidaatin tutkielma intuitiosta ylimmän johdon päätöksenteossa (arvosana 5/5) ja maisterin tutkielma DEI-konsultoinnista Suomessa (arvosana 4/5). Suoritin myös Erasmus-vaihdon Barcelonassa Universidad de Barcelonassa, jossa suoritin kursseja henkilöstöhallinnosta, markkinoinnista, liiketoimintainnovaatioista ja kulttuurintutkimuksesta. Puhun sujuvasti suomea, ruotsia, englantia ja espanjaa. Olen päämäärätietoinen ja aina kunnianhimoinen tekemään mahtavia asioita niin elämässä kuin työssäkin.





